En kutsu itseäni vielä machinimaattoriksi kuin korkeintaan vitsinä,
mutta juuri valmistunut Kummitustalo-machinima on silti ensimmäinen
varsinainen machinimatuotokseni ja ensimmäiseksi työksi minun on pakko
olla siihen tyytyväinen. Tai no... ihan varma en tästä ole, koska elän
tällä hetkellä väännön jälkeisessä tyhjyyden tilassa enkä halua
ainakaan viikkoon nähdä filkasta vilaustakaan...!

Blogin lukijat lienevät alan ammattilaisia, mutta selitetään silti
vielä... olen törmännyt kysymykseen "Siis mikä ihmeen machinima?" niin
monta kertaa... Machinima on 3D-ympäristössä, esimerkiksi pelien tai
virtuaalimaailmoiden sisällä kuvattu elokuva. Wikipedian
mukaan: "Machinimalla tarkoitetaan elokuvaa, joka on luotu käyttämällä tietokone- tai
videopelien pelimoottoria." Machinimat voivat olla taidepätkiä,
actionia, sitcomia, opetuskäyttöön ja jonkun asian tai tuotteen
promoamiseksi tehtyjä. Esimerkkejä löytyy esimerkiksi sivustolta
http://www.machinima.com/

Työmäärä suhteessa valmiisiin minuutteihin on melkoinen, mutta silti
täysin yhden ihmisen hallittavissa, jos vertaa vaikkapa animaation
tekemiseen. Omalla kohdallani työtuntimäärää lisäsi se, että lähdin
projektiin aika lailla kylmiltäni - alla oli vain kuvausharjoituksia
ja keskeneräisiä teelmiä. Edes itse kuvaaminen ei ollut ihan
räpylässä. Tehdessäni opettelin 3D-ympäristössä kuvaamisen mekaniikan
(vaatii hieman sorminäppäryyttä ja etukäteissuunnittelua), ohjelmat
(Fraps) ja leikkaamista (Adobe Premiere Pro).

Aloitin suunnittelutyön marraskuun puolivälissä, viikolla 46. Tein
käsikirjoituksen ja kuvaussuunnitelman. Ensimmäinen eli koko ajan,
toista noudatimme erinomaisen tarkasti. Etukäteisplanin mukaan
haastateltavia oli kaksi, avattaret (Kielitoimistoon soitettu ja asia
tarkastettu, tämä on taivutusmuoto, tai... avaterit!) Yolanda Hirvi,
Yle Tulevaisuus Labin kummitustalo-holodeckin rakentaja ja Oxygen
Rich, jonka RL-nimi löytyy tämänkin blogin sivupalkista. Itse esitin
SL-reportteri Minhilda Nordenskioldia.

Kuvauspäiviä oli marraskuussa viikolla 47 vain kaksi (tai peräti yksi,
en edes muista) ja ne sujuivat aika lailla mukavasti, vaikka jo
silloin huomasinkin, että jos itse tekee kaiken - siis
suunnittelee/käsikirjoittaa, kuvaa ja ohjaa, vieläpä "esiintyykin" -
homma on aika uuvuttavaa. Suosittelen ulkoistamaan ja jakamaan
tehtäviä mahdollisimman paljon, jos se vain on mahdollista.
Toisaalta... hyppy kylmään veteen täysissä varusteissa lienee nopein
tapa omaksua uusia asioita. Vastuuta ei voi sysätä kenenkään muun
harteille: jos lopputulos on kökkö, itseään siitä saa syyttää. Mutta jos nyt
käyttäisin toista henkilöä kuvaajana, vaatisin oikean ohjaajan
tavoin raakakuvamateriaalia nähtäväkseni heti kuvaussession
päätteeksi.

Raakamateriaali ei ollut tämän työn kohdalla ongelma, sitä oli paljon
ja se oli kuvaamiskokemukseeni nähden melko hyvää. Vaikeudet alkoivat
vasta kuvausten päätyttyä. Tiesin, että leikkaaminen on hiiiiidasta ja
työlästä ja tarkkaa nysväämistä - mutta miten hidasta, työlästä ja
tarkkaa, kas sitä en ollut ymmärtänyt. Olin varannut leikkaamiselle ja
muulle jälkikäsittelylle aikaa vain kaksi viikkoa ja luvannut
toimittaa valmiin machiniman viikolla 49. Nyt optimismini naurattaa,
mutta ei paljon naurattanut siinä vaiheessa kun yritin yhtäaikaa
opetella Premieren käyttöä, rakentaa tarinaa ja muistella leikkaamisen
perusjuttuja. Ja saada valmista.

Sain lisäaikaa joulun yli ja se tuli tarpeeseen. Jätin kylmästi
machiniman lepäämään ja paneuduin hetkeksi aivan muihin juttuihin. Kun
jälleen avasin Premieren, raakamateriaali oli järjestynyt päässäni
uudella tavalla. Nyt aloittaisin siitä, että katselisin
raakamateriaalia rauhassa ensimmäiset viikot - edes yrittämättä
leikellä siitä mitään järkevää kokonaisuutta. Toinen vinkkini
tuleville tekijöille on se, että kuvatut kohtaukset pitää pilkkoa
hyvin ja nimetä sel-ke-äs-ti. Minä tein pilkkomisen, mutta en
nimeämistä ennen kuin vasta aivan loppumetreillä. Niinpä tuskailin
pitkään esimerkiksi minhilda pihalla osat 1-54 (no ei ihan...) kanssa,
kun ne olisi voinut nimetä minhilda pihalla puun vieressä, minhilda
pihalla kävelee kohti rappuja, minhilda kääntyy pihalla etc.
Rautalankaa ja perusjuttuja kenties, mutta kantapääoppia itselleni.

Kummitustaloa kuvatessani en joutunut varsinaisesti pohtimaan
tekijänoikeuskysymyksiä, mutta se on asia joka machiniman tekijöitä
askarruttaa. Missä saa kuvata, mitä kaikkea saa kuvata? Esimerkiksi
Linden Lab on julkaissut listan kuvausystävällisistä simeista ja lupaa
kannattaa kysyä tietysti aina jos kuvaa tuntemattomalla maaperällä.
Esimerkiksi Second Lifessa kaikki on käyttäjien luomaa, joten
periaatteessa jopa hahmojen päällä olevat vaatteet, hiukset ja ihot
voisivat muodostua tekijänoikeudelliseksi ongelmaksi. Nämä ovat
asioita joihin kenelläkään ei tunnu olevan selkeää vastausta. Itse
olen niin läpikotaisin tekijänoikeudella ja "machinima on aina
laitonta" -kommentoinnilla peloteltu, että haluan ottaa mahdolisimman
varman päälle.

Jatkan machiniman parissa, tavalla tai toisella. Haluaisin toteuttaa
esimerkiksi lapsille ja nuorille suunnattuja machinimoja, joissa
kirjallisuutta ja taidetta (esimerkiksi suomalaisia klassikkorunoja ja
taideteoksia) esitellään machiniman keinoin. Näen machinimassa paljon
mahdollisuuksia, se on ensimmäinen media blogien ja podcastien
jälkeen, joka aikaansaa minussa vakavan ja vahvan wow-reaktion. Blogit
ja podit päästivät kenet tahansa julkaisemaan tekstiä ja ääntä,
machinima tekee saman kuvapuolella.

PS. Merkintää kirjoittaessani löysin Vaasan ammattikorkeakouluun
vuonna 2009 valmistuneen opinnäytteen machinimasta.
Perusjuttuja, mutta tutustumisen arvoinen.

Minni Niemelä aka Minhilda Nordenskiold
vapaa toimittaja ja kirjailija